Meillä ei ole kasvatusta ilman perhettä.
Ja ei ole perhettä, jossa kasvatustyö ei jollain tavalla näy.
Meillä koko perhe kasvattaa – omalla tavallaan, omalla paikallaan, omalla panoksellaan.
Lapset kasvavat pentujen keskellä. He oppivat lukemaan eleitä jo ennen sanoja, tietävät miltä tuntuu odottaa synnytystä ja miltä tuntuu hyvästellä, kun joku lähtee uuteen kotiin. He oppivat empatiaa, vastuuta ja sitä, että elämä tulee joskus iholle – mutta siitä selvitään yhdessä.
Puoliso on se, joka kantaa laatikoita, siivoaa, ruokkii, kuuntelee huolia, herää keskellä yötä ja tarttuu asioihin silloin, kun toinen ei jaksa.
Kun kasvatetaan koiria, kasvatetaan myös yhteistä tahtoa, ymmärrystä ja rutiinia arjen keskelle.
Meillä kasvatus ei tapahdu suljettujen ovien takana. Se näkyy ruokapöydässä, lasten leikeissä, eteisen kurajäljissä, pihalla juoksevassa jengissä.
Se on arkea ja se on elämää.
Jokainen perheenjäsen vaikuttaa siihen, millaisia koiria meiltä lähtee maailmalle. Jokainen kokemus, sana, halaus ja hyvä yöuni tekee pennusta vähän tasapainoisemman, vähän rohkeamman, vähän enemmän valmis kohtaamaan elämää.
Me emme kasvata yksin, me kasvatamme yhdessä.
